apteekista-tab

 

Hoito

Kuivasilmäisyys on pitkäkestoinen ja pysyvä vaiva. Kuivia silmiä hoidetaan kosteuttamalla silmiä kostutustipoilla eli keinokyyneleillä. Oireet lievittyvät ja pysyvät poissa niin kauan kuin hoitoa jatketaan. Säännöllinen hoito kostutustipoilla voi estää oireiden pahenemisen. 

Kuivasilmäisyyttä kannattaa hoitaa myös siksi, että kuiva silmä on alttiimpi bakteerien kasvulle ja näin myös silmien sarveis- ja sidekalvontulehduksille.

Myös näkökyvyn kannalta on tärkeää hoitaa kuivia silmiä, sillä kyynelfilmin tasaisuudella on tärkeä merkitys. Jo silmien kosteuttaminen voi riittää kirkastamaan näön. 

Miten oireita hoidetaan?

Silmiä tulee kosteuttaa säännöllisesti ja riittävän usein. Kostutustippoja eli keinokyyneleitä käytetään 4-6 kertaa päivässä tai aina tarvittaessa. Ylärajaa käytölle ei ole, sillä tipat korvaavat tai täydentävät silmän omaa kyynelnestettä. 

Lisäksi kannattaa 

  • huolehtia huoneilman lämpötilan riittävästä kosteudesta etenkin syksyllä lämmityskauden alettua. Huoneilman lämpötilaa kannattaa myös laskea hieman.

  • säätää tuuletusta ja ilmastointia, esimerkiksi autossa niin, ettei ilma puhalla suoraan silmiin

  • huomioida oikea ergonomia näyttöpäätetyössä, jolloin katseen suunnan pitäisi olla hieman alaspäin

  • muistaa silmien riittävä räpyttely, jotta kyynelnestettä levittyy tarpeeksi silmän pinnalle

  • välttää piilolasien käyttöä 

  • Suojalasit saattavat olla hyvä keino suojautua tuulen, viiman ja ilmastoinnin silmää kuivattavalta vaikutukselta.

Bepanthen Eye

Bepanthen Eye SILMÄTIPAT on valmistettu biologisista luonnonaineista:
Kosteutta sitovasta hyaluronihaposta ja rauhoittavasta ja hoitavasta dekspantenolista.

– Kätevät kerta-annospakkaukset 20×0,5 ml
– Säilytys +2ºC-+25ºC, avaamattomat kerta-annospakkaukset säilyvät 3 vuotta
– Säilöntäaineeton, joten sopii hyvin pitkäaikaiskäyttöön sekä piilolinssien käyttäjille

Lue lisää